perjantai 11. toukokuuta 2012

 Iloitsen täysin sydämin tästä, tyttärentyttären, Nannan (kohta 4v) päiväpeitosta. Pikku prinsessan vaaleanpunainen huone saa tästä väriä ja tutkittavaa. Hän on odottanut tätä jo kovasti. Kun viimeksi puhuimme tästä peitosta, sanoin että se on nätimpi kuin äidin ruskea/yksivärinen päiväpeitto. Neiti vannotti kuiskaten: "Et sitten tee äidille".  Lupaisin tietenkin etten tee <3
Uusi projekti on kylläkin jo mielessä, kun kaapit pursuaa mitä ihanampia kankaita. Tarvii kuitenkin ensin tehdä Nannalle ja toisen tyttärenpojalle, Mikille (1½v) kesävaatteita. Kyllä nykyään on paljon ihania lastenkin kankaita, niistäkin on ilo ommella.

Kuten huomaatte, langat on naftaliinissa ja minun mielessä pyöriin vaan kankaat.

Uusi kankaisiin liittyvä harrastus on myös "kangasvaihtajaiset". Siellä juodaan kahvit/teet herkkujen kanssa, vaihdetaan kuulumisia ja tietenkin vaihdellaan keskenään kankaita. Minullakin on siis sosiaalista elämää netin ulkopuolellakin. Monta vuottahan on mennyt Turussa ilman ystäviä/kavereita, koska he asuvat niin kaukana. Olin myös tämän kevään tilkkutyökursilla ja sieltä tullessa olin virtaa täynnä. Näin olen ollut saanut iloa elämääni ja voimia päiviini.

4 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille! Tosi ihana tilkkupeitto, kelpais mullekkin. Milloinkohan mä saisin samanlaisen kangas- ja ompeluinspiraation, materiaalia kyllä riittäis :-)

    VastaaPoista
  2. Mahottoman nätti on tuo peitto. Minulla ei riittäs varmaan kärsivällisyys tehä tilkkutyötä. En oo kyllä koskaan kokkeillu :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi on kangasvaihtarit ja sai tutustua uuteen ihanaan ihmiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos tarkoitit minua, Ikuinen vauvakuume, niin kiitos noista sanoista <3

      Poista